Ohjeita näytteilleasettajille
Näyttelypaikka
Näyttely järjestetään Moision koulun kentällä. Jotta paikan käyttö olisi koiraväelle mahdollista jatkossakin, niin pidäthän osaltasi huolta alueen siisteydestä. Tutustu näyttelypaikkaan ja ajo-ohjeisiin tarkemmin niiden omilla sivuilla.
Rokotusmääräykset
Rokotusmääräykset voit tarkistaa Suomen Kennelliiton sivuilta.
Tunnistusmerkintä
Tunnustusmerkinnän tarkastamisesta on kerrottu Suomen Kennelliiton sivuilla.
Typistetyt koirat
Kaikki ennen 1.1.2001 syntyneet typistetyt koirat voivat osallistua näyttelyyn riippumatta siitä minkälainen koiran tausta on. 1.1.2001 jälkeen syntyneet typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyyn.
Antidoping
Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidoping–säännöt ovat astuneet voimaan 1.1.2008. Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Ajantasaisinta tietoa saa Suomen Kennelliiton sivuilta.
Palkinnot
Kaikki palkinnot ovat noudettavissa palkintopisteestä. Palkintoja ei postiteta jälkikäteen.
”Turistikoirat”
Näyttelyalueelle voi tuoda näyttelyn ulkopuolisen koiran mikäli se on asianmukaisesti rokotettu (kts. edeltä) ja mukana on siitä todistus.
Pääsymaksut
Emme peri parkkimaksua. Näyttelyalueelle pääsee 1 henkilö/ilmoitettu koira maksutta, muilta perimme 2 € pääsymaksun (alle 10-v maksutta). Näyttelyluettelon hinta on 5€.
Kanttiini
Näyttelypaikalla on kanttiini, mistä saa pikkurahalla niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja sekä kahvia ja virvokkeita.
MUKAVAA JA MENESTYKSELLISTÄ NÄYTTELYPÄIVÄÄ!
toivottaa Koirakerho Tassut ry:n näyttelytoimikunta
